KESÄREISSU JA TARINA SEN TAKANA

Noin, mistäs sitä taas aloittaisi. Otsikko kertonee tarinan tämän hetken, eli minä aloitin kesälomani etukäteen.

Kaikki alkoi 15 päivää sitten, ihan tavallisena maanantaina. Kesken työpäivän sain kaverilta viestin, että kiinnostaako lähteä seuraavana sunnuntaina Pietariin katsomaan fudista. Tein nopean tilannearvion: mulla olisi töitä, mulla ei ole passia, ai ei ole kyytiäkään millä mentäisiin — joo, mikäpä jottei! Se viikko meni asioita juostessa ja jännittäessä. Saanko ajan poliisiasemalle, ehtiikö kaikkien koronatodistukset ajoissa, löydetäänkö kuljetus ja sitä rataa. Lisäksi lauantaina oli ystäväni kolmekymppissynttärit, joten totesin että pakko lähteä samoilla silmillä. Mutta lähdettävä on.

Halusin tältä kesältä seikkailuja ja niitä totisesti sain. Jo matkalle lähteminen oli seikkailu. Koko Venäjä on yksi seikkailu eikä Pietari ollut poikkeus. Oli seikkailu tulla kämpillä suihkusta ja löytää (pelkkää venäjää puhuva) vuokraemäntä keskeltä huonetta. Oli seikkailu nukkua neljän päivän aikana yhteensä noin seitsemän tuntia. Oli eristyistä seikkailua yrittää saada vegaanista ruokaa mistään ja matka stadionille ja sieltä pois se vasta seikkailu olikin!

Tiedättekö miten joskus viikko voi mennä silmän räpäyksessä? Voin kertoa, että jos on tarpeeksi hauskaa, voi pari päivää tuntua viikolta. Jos aikaa olisi ollut enemmän, ehkä oltaisiin kierrelty nähtävyyksiä. Oletan, en tiedä. Nyt keskityttiin ottamaan noloja turistikuvia (lähinnä Talvipalatsin luona), ihmeteltiin paikallista kulttuuria missä oli ihan normaalia tarjoilla oluet paperipussiin kääräistynä, menomatkalla naurettiin kaksi tuntia paarmalle (oi kyllä), hämmennettiin ihmisiä menemällä varoittamatta riviin nelinkontin ja kesken Yango-kyydin päädyttiin randomisti pyytämään kuskia, että jättää meidät epämääräisen pensaan viereen. Taiteiltiin fanipaitoja, kylvettiin jääkylmässä poreammeessa, käveltiin jalat rakoille ja maanantaiaamun aamiaisenani toimi olut, koska kahvilasta ei saanut mitään vegaanista. Ehdittiin keilata, soittaa matkanjärjestäjälle mistä saa nuuskaa, saada naapurilta valitukset ja joku ehkä rikkoi kämpiltä toisen 40 senttisen seeprapatsaan. Todistettiin miten Suomi taisteli 70 minuuttia ennenkuin otettiin pataan, huudettiin ja laulettiin äänemme käheiksi, ostettiin viidellätoista eurolla 7 litraa kaljaa, brainstormasin meille vessassa oman tiimilaulun ja aina kun heitti huonon läpän, joku pisti vielä pahemmaksi.

Tässä matkassa oli niin monta asiaa, mitkä olisi voinut mennä pieleen, jo ennen matkaa, sen aikana tai jälkeen. Kun nyt viikko kotiinpaluusta tuli väsymys, ei tunnu missään. Oli kaiken sen arvoista. Ja tekisin koska vain uudestaan.

Ps. Jos joku haluaa moralisoida tästä matkasta ja keskustella kanssani siitä, mitä mieltä olen tästä maailmantilasta, saa ottaa yhteyttä. Muutoin en vaivaudu selittelemään.

UUSI ALKU

En nyt tiedä mistä aloittaisin, eli aloitan jostain. Siitä, miten jokunen viikko sitten en enää saanut vanhassa blogissa postauksia julkaistua, koska wordpress näytti tallennustilan olevan täysi. Yritin etsiä tietoa, miten saisi pelkkää tallennustilaa ostettua lisää – tämä sivusto kun näytti ostoskoriin pelkkiä 80 euroa kuussa maksavia laajennuksia, joissa tulisi tallennustilan kylkeen kasapäin muita ominaisuuksia, joita en tarvitse. Tämähän on mieleni kaatopaikka, eikä minkään menestyksekkään osakeyhtiön sivusto. En ymmärtänyt mistä kiikasti ja yritin sekä googlata että anella it-tukihenkilöäni tekemään asialle jotain. Jälkimmäistä tehdessä roiskin Fafa’sin kanattoman pitan kanattomia kastikkeita housuilleni.

Vähitellen luovutin ja mietin pitääkö pistää uusi sivusto pystyyn. Välillä mietin josko lopettaisin kokonaan ja antaisin vain olla. Päivät kului ja viikot (ne muutamat) myös, kunnes juuri nyt – puoli yhdeltä yöllä, kun pitäisi jo olla nukkumassa – tajusin etten voi lopettaa. Enkä halua. On niin paljon asioita, tapahtumia, tunteita ja fiiliksiä joita haluan tallentaa. Avasin tämän saakelin paskan ja perustin uuden sivuston.

Joten, täällä ollaan. En tiedä kuinka kauan, voihan se nimittäin olla että tämäkin lakkaa toimimasta. Tai että olen viime viikon rientojen univeloissa vain jonkinlaisessa valveunessa, josta kohta herään, ja vanha sivusto onkin toiminnassa. Kunhan edes joku toimisi, sillä jos jotain olen oppinut niin sen, että haluan vielä jatkaa.

Lupaan palata huomenna. Kertoa kaiken, mitä on tapahtunut viime viikkojen aikana. Kertoa miten ihana kesäkuu minulla on ollut ja miten paljon merkitsee sellainen kesäkuu, jonka päätteeksi voi yksin kikattaa eletylle elämälle. Jatketaan tästä.