Viime keväästä asti liitutauluani koristi ihanan Samuli Putron kirjoittama lyriikka ”olispa linnut ja onni myötä”. Teksti tuntui jotenkin liian kesäiseltä ja kepeältä tähän helmikuuhun ja pahaan maailmaan, joten oli hyvä hetki vaihtaa se. Uusi teksti olkoon lohdullinen ja tuokoon valoa, huolimatta siitä että se on lainattu Heikki Kuulan biisistä Ekstaasinappi. Vaikka biisi on kyllä hyvä, ei käy kieltäminen.
Tajusin tällä viikolla mistä t-paidan nimi t-paita tulee. Iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. En tiedä miksi vasta nyt tai miksi en ole sitä aiemmin miettinyt. Mutta toisaalta maailma on täynnä sanoja ja harvoin sitä ehtii miettiä mistä jokin sana tulee. Ja siis jos joku tätä ei ole vielä keksinyt ajatella, niin t-paitahan on t-kirjaimen muotoinen.
Tajusin myös, itseasiassa sinä samana päivänä, että laskiaista ei oltu vielä tänä vuonna vietetty. Vegekauppa mainosti instatilillään, että laskiaspullat on tulleet myyntiin ja ihmettelin, että nytkö vasta. Johan se meni. Vai menikö…? No eipä mennyt, oli tulossa vasta. Ja mantelimassa muuten pieksee hillon 6-0. Hilloa kun löytyy vähän kaikesta, mutta mantelimassaa vain harvasta asiasta.
Olin lauantaina auttamassa kaveria muutossa. Kantajia oli seitsemän, pakuja kaksi ja kerroksia kolme. Muuttolaatikoita miljoona ja hissejä nolla. Kotiin päästyäni teki mieli alkaa karsia omia tavaroitani ihan kunnolla. Olen usein saman haasteen edessä: tekisi mieli omistaa mahdollisimman vähän, mutta toisaalta tarvitsen niitä asioita, joita omistan. Vähän liian monta kertaa olen heittänyt menemään jotain ”turhaa” ja sitten myöhemmin todennut, että pakko tällainen on olla.
Sain vihdoin vietyä suutarille korjattavaksi laukun, josta lähti hihna irti suunnilleen vuosi sitten. Hommaan upposi viisi minuuttia ja kymmenen euroa, ja pistipä taas miettimään miten en ole asiaa saanut aiemmin hoidettua. Mutta positiivisen kautta; sainpahan lempilaukkuni takaisin käyttöön ja saan sen täten myös ensi viikolla Köpikseen. Tämä hyvä, sillä kyseinen laukku on ainoa minkä sisään kamerani mahtuu.
Koko viikonlopun on tehnyt mieli laskiaispullaa. Mantelimassalla.
Tämä päivä on tuolla parin tuhannen kilpmetrin päässä ollut aikamoinen, eli onpa tosiaan oikein hyvä päivä päivittää blogia – ehhh, toisen kerran tässä kuussa? Päivitän silti ja päivitän sen – isossa mittakaavassa mitattuna – tyhjänpäiväisellä hölpöttelyllä. Maailman tapahtumat on isoja, pahoja ja uhkaavia. Kuitenkin jos jotain olen tajunnut viimeisen kahden vuoden aikana niin sen, että tosi harvaan asiaan oikeasti voi vaikuttaa. Mutta jos johonkin, niin siihen miten elää elämänsä. Tai siis niihin oman elämän päätöksiin, mihin on mahdollista vaikuttaa. Ja niihin, joiden osalta on päätäntävalta menetetty, puututaan. Tai sitten vain ollaan ja eletään, yrittämättä miettiä mitään.
Helmikuussa päätin näemmä ottaa viisi peilikuvaa. Taikka ei se ihan tietoinen päätös ollut, mutta otinpa kuitenkin. Todellisuudessa niitä oli vielä enemmän. Välillä peilistä katsoi maailman onnellisin ihminen ja välillä sen katseen alla oli maailman valtaisimmat silmäpussit. Unenlaatu on ollut heikohkoa. Oletan yleisen väsymyksen johtuvan lisääntyneestä valosta. Ja koko viikon vaivanneen etovan olon viime viikonlopun kolmekymppisbailuista.
Todistettavasti olen ainakin kerran pukeutunut johonkin muuhun kuin mustaan. Ja joka keskiviikko uuteen kylpytakkiini, jonka sain poikaystävältä synttärilahjaksi. Hänellä on samanlainen. Yksisarvistöppöset on itse ostetut ja sellaiset on vain minulla. Koska jostain syystä koot loppuivat kolmevitoseen, jotka yksisarvisen mallisissa kengissä on minun kolmeseiskan jalkaan oikein hyvät.
Kaikkiaan helmikuu on ollut ihan mukava, siis niin mukava kuin nyt mikään voi olla tällaisessa maailmassa. Viime viikonloppuna synttäreilläni useampikin ystävä sanoi minulle, että näytän onnelliselta. Kiva, että näkyy, koska mä olen. Mielettömän onnellinen. Sitä toista ääripäätä tulikin elettyä jokunen vuosi.
Kaikenlaista. Paljon tapahtunut, tekisi mieli kirjoittaa lisää. Mutta toisaalta joku joskus sanoi, että postauksessa olisi hyvä olla jokin punainen lanka. Peli saattaa olla jo menetetty, mutta jatkan silti toisella kertaa. Mieluiten aiemmin kuin kahden viikon päästä.
Tammikuu loppui ja minä täytin 30 vuotta. Isot bileet on vielä tulossa ja virallisena synttäripäivänä juhlittiin perheen kanssa. Lahjaksi sain kylpytakin (koska ihana tavallinen elämä ja viikottaiset saunavuorot) sekä lahjakortteja maalaus- ja valokuvauskursseille. Siskokarhun lupailema lahja, benji-hyppy ilman narua, jäi saamatta. Ehkä sitten nelikymppislahjaksi?
Noin vuosi sitten kirjoitin postauksen kuumotteleva kolmenkympin herättämistä tunnelmista. Lähestyin aihetta luonnollisesti Salkkareiden kautta. Listasin loppuun ”tavoitteita” eli asioita joita haluaisin minulla olevan, kun hyppään uudelle ikäkymmenelle. Käyn ne nyt läpi, koska onnistumisten ja epäonnistumisten kriittinen tarkastelu on ainoa keino saavuttaa piste, jossa aina haluaa tavoitella vain lisää, eikä mikään riitä.
1/ Parisuhde. Sellainen parisuhde, missä toinen ei vain joku aamu heräisi ja toteaisi ettei tämä olekaan kivaa. Vaan sellainen ihan vakava ja oikea, tasa-arvoinen kahden aikuisen parisuhde. — Check! Niin on vakavaa ja oikeaa ja aikuista (saunavuoro!!!) ja ennenkaikkea ihanaa. Meni aika monta vuotta, että pystyin sanomaan haluavani parisuhteen, ainakin ilman että täytyi vakuutella jotta en ole ottamassa ensimmäistä vastaan kävelevää lurjusta. Ja siitä vielä jokunen vuosi, että sellainen ihminen, kenen kanssa haluaa moisen, löytyi. Ei yhtään lurjus, vaan tyyppi joka saa mut nauramaan, keittää mulle aamulla kahvia kun väsyneenä vaikerran peiton alla ja joka haluaa katsoa mun kanssa salkkareita. Joka tsemppaa aina ja kaikessa, jolle on ok että meidän kahden nukkumapinta-ala on 1/3 sängystä, koska Mooses vie loput ja joka kasvattaa Moosesta kuin omaansa.
2/ Sijoittaminen. Tätä ajatusta on minulle tuputettu nyt niin monelta taholta, että kokeillaan sitten. (Nyt kaikki sijoitusneuvojat sitten ottakkee yhteyttä!) — Sijoitusneuvojat puhuvat sijoittamisesta vain silloin, kun ei voisi kiinnostaa markkaakaan. Vuodenvaihteessa iski sijoituspaniikki, kun tajusin etten vielä ole sijoittanut, no, markkaakaan. Lopputulemana minulla on ollut sijoittamisesta kertova välilehti auki nyt jonkin aikaa, mutta rahat makaavat edelleen tilillä. Eli ei, en alkanut sijoittaa ennenkuin täytin kolmekymmentä.
3/ Jotain valmiiksi saatua omakirjoittamaani. Oli se sitten yksi novelli, kokonainen kirja, räppibiisi tai albumin verran lauluja. — 63 blogipostausta kirjoitin tuon helmikuisen postauksen ja kolmekymmenvuotissyntymäpäiväni välissä. Ei siis mitään, mistä voisi olla järin ylpeä.
4/ Vähintään 3/5 viherkasvistani edelleen hengissä. Tavoite on kova, mutta vähän pitää olla haastetta. — Eniten tässä hämmentää se, mikä oli tuo mystinen viides viherkasvini?! Tällä hetkellä kasveja on elossa 4/4. Menee niin avaruuteen tämä laskukaava, että totean tavoitteen saavutetuksi näillä lukemilla.
5/ Ainakin yksi uusi tautointi. Tiedossa on siis kaksi uutta, mutta jos toisen saisi tammikuun loppuun mennessä aikaiseksi hankkia. — Yksi yksisarvinen (hohhoh) saatiin valmiiksi, kahden ja puolen vuoden tekemisen jälkeen. Ja tarkennettakoon, että tehtiin kuvaa todella flow-meiningillä, rennosti ja fiiliksen mukaan, ja projekti oli sekä minulle että Sarpalle mieluinen. Ja lopputulos aivan ihana, eli ei jäänyt harmittamaan vaikka tämä(kään) kohta ei toteutunut.
Ei ihan 6/5 mutta joskus 2/5 on myös hyvä. Tärkeimmät asiat on tärkeimpiä, eli ihmiset ja viherkasvit.
Lopulta tuntui tosi hyvältä täyttää kolmekymmentä enkä voi sanoa potevani minkään asteen ikäkriisiä. Tosin päätin kyllä extempore alkaa tytöksi ja kävin ostamassa purkillisen kasvonaamiota. Poikaystäväni ainakin sanoi, että naamion jälkeen oikein hehkun. Saattaa toki olla hieman puolueellinen lausunto.
Edelleenkään en osaa samaistua Salkkareiden kolmekymppisiin, mutta kenties vielä joskus. Tai viimeistään sitten niihin nelikymppisiin. Ruokaa olen alkanut laittaa enemmän kuin ikinä elämässäni. Ehkä jotenkin alitajuisesti yritän välttää Kivirannan Lauran kohtalon.
Onneksi täytän seuraavaksi vain 31, mikä ikänä ei juurikaan eroa tämän hetkisestä. Oli nimittäin rankkaa yrittää viime hetkillä saavuttaa kaikki nämä tavoitteet, etenkin kun juuri kesällä tajusin, että haluan elämän olevan kiireetöntä ja hauskaa. Ja voin vakuuttaa, että sijoittamisen opettelu on kaikkea muuta.
Mantu 