Maanantaiaamu ja tuntui melkein hyvältä. Juuri päättynyt viikonloppu oli tainnut olla hyvä, koska maltoin istua hiljaisuudessa juomassa aamukahviani, ihastella miten valo tulvi verhojen välistä ja mietiskellä, miten hyvin musta kahvi kupissa sopii kylpytakkiini.
Minua myös hymyilytti. Moosesta ei. Vaikka molemmilla oli yhtä rankka yö taustalla. Heräsin kahdelta yöllä painajaiseen, että olin nukkunut pommiin seuraavan aamun Turun junasta. Mooses heräsi kun minä heräsin ja poikaystävä ei ollut ikinä nukahtanutkaan. Hymy tällaisen yön jälkeen oli ihme.
Ehdin junaani ja ehdin jopa käydä ostamassa kahvin ennen junan lähtöä. Paluumatka oli astetta vaiherikkaampi. Siihen kuului epävarmuutta ehditäänkö 12.30 junaan, taksissa matkalla asemalle ostetut junaliput, spurtti raiteelle, väärän junan ovenavauspainikkeen takomista ja lopulta oikeaan junaan ehtiminen minuuttia ennen lähtöä.
Myöhäinen klo 14.30 lounas Momotokossa. Tilasin ramenin vegaanisena ja sain sen kananmunalla. Tarkennettuani tilausta tarjoilija vei annoksen pois ja toi hetken kuluttua takaisin, ilman kananmunaa. Niin helposti se siitä päältä lähtee. Lounaan jälkeen näin Kampissa Robinin ja mietin miten ihmeellistä elämä on. Juuri kävin Turussa, hänen kotiseuduillaan, ja törmätään kun tulen Helsinkiin, minun kotiseuduille. En mennyt juttelemaan, mutta sydän jätti lyönnin välistä. Nyt siitä taitaa puuttua palanen.
Syksy tuli yhdessä yössä. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jos tarkkoja ollaan. Maanantaina aamulla pukeuduin mekkoon, sukkahousuitta, ja kaduin tätä päätöstä jo ensimmäisessä risteyksessä. Illalla ennen ulos lähtöä olin jo viisaampi ja luotin treenipöksyihin ja huppariin. Totesin, että taitaa olla aika muodostaa syyskapseli.
Syksy tuli myös kotiin, sillä sisälämpötila laski 25 asteeseen. Mooses paineli saunaan.
Mantu 