TAPAHTUI MAALISKUUSSA

– Olin Lontoossa

– Olin Tallinnassa

– Olin myös Kirkkonummella

– Hain Mooseksen hoidosta kotiin ja totesin hänen saaneen hoidossa niin paljon herkkuja, ettei enää napannut

– Halusin mennä leffaan katsomaan Titanicin, mutta se ei pyörinytkään enää (siis se tänä vuonna julkaistu juhlaversio)

– Yllätin Mooseksen pari kertaa keittiöstä raatelemasta leipäpussia auki

– Tein HS:n vaalipullakoneen ja tuloksen mukaan olen RKP:läinen. Vaalikoneessa valitsin Gifflarin, lähinnä koska se on vegaaninen, mutta toisaalta identifioidun nykyään vahvasti ruotsinsuomalaiseksi, eli sinällään tulos oli kohdillaan

– Aloin tehdä salilla askelkyykkyä kunnon painoilla ja viharakastan sitä

– Kävin äänestämässä ja sain päänsäryn

– Olin myös suuren osan aikaa kurkkuani myöten täynnä politiikaa ja vaaleja

– Aloin katsoa Viaplaysta Maailman ympäri 80 päivässä

– Näin ekaa kertaa elämässäni revontulia (lentokoneesta mutta silti)

– Söin Tallinnan V-ravintolassa maailman parhaat ranskalaiset

– Juhlin kaverin tupareita

– Vietin tunnin Olarilaisessa night clubissa

– Nähtiin ex-tempore, eli vain muutaman päivän varoajalla, #villasukkajengin kanssa, kun yksi meistä oli Suomessa käymässä

– Mietin missä mennään, kun instan feed näytti pääasiassa kissa- ja 9/11-videoita. Siis tuo jälkimmäinen lähinnä ihmetytti.

– Suunnittelin kasvien mullanvaihtoa, kuitenkaan vielä toimeen tarttumatta

– Kärsin kellojen siirrosta, tai ainakin oletan viimeisen viikon väsymyksen johtuvan siitä

– Näin tosi kreisejä unia

– Vähän fiilistelin jo kevättä, ennenkuin takatalvi iski

– Tein kesälomasuunnitelmia

– Tein testin ”mikä muumihahmo olet” ja sain tulokseksi Pikku Myy

– Menetin hermot Mooseksen kanssa noin triljoona kertaa, koska hän oli poikkeuksellisen usein poikkeuksellisen huomionkipeä

– Kuitenkin joka ilta nukkumaan mennessä vähän nyyhkin ikävää, kun olimme Mooseksen nukuttaneet oven taakse olkkarin puolelle

11 X MINÄ MAALISKUUSSA

2013 vietin viikonlopun Kööpenhaminassa ystäväni kanssa. Taisi olla aika kevät, ainakin muistikuvien ja muidenkin kuvien perusteella. Reissu oli paljolti biletystä ja shoppailua, ja näemmä kahvillakin istuskeltiin. Olispa Köpis. Ja tuo takki.

2014 vedettiin näemmä samalla takilla ja huivilla, enkä toisaalta ihmettele kun vieläkin tuota takkia kaipailen. Piru periköön muinaisen minun, joka ilmeisesti pisti lempparijuttuja kiertoon uuden ja kiiltävämmän tieltä. Hassua kyllä, nämä kuvat on ottanut sama kaveri kuin vuoden 2013, mutta Köpiksen sijaan fiilisteltiin mutapeltoja Eirassa.

2015 minussa oli asennetta, mistä sitä löytäisi tänä päivänä? Pidin silloisessa minikodissa illanistujaiset muutamalle kaverille ja niihin kuului myös ilmapallot. Päälläni oleva mekko oli ultimaattinenlempimekko, jonka olin saanut siskokarhulta ja joka lopulta lähti tekstiilikierrätykseen, koska käytin sen loppuun. Levätköön hän rauhassa ja muistoaan kunnioittaen päätän täten kaivaa esiin vähän asennetta jostain.

2016 oli aurinkoa ja hymyilytti, mikä on oikein mukavaa, koska mielestäni kumpaakaan ei juuri ollut kyseisenä vuonna. Yleensä sanotaan, että aika kultaa muistot, mutta jotkut ajanjaksot on liian patinoituneita jotta kultaus enää tarttuisi. Aurinkolasit oli lempparit, tai olisi vieläkin ellen olisi hukannut niitä ruississa vuonna 2019. Huivi sen sijaan on edelleen tallella ja käytössä, vaikka poikaystäväni sanookin, että se näyttää jonkun jalkapallojoukkueen huivilta. Ilmeisesti en ole ollut mielipiteestä kovin kiinnostunut, koska en edes muista minkä joukkueen.

2017 ei sitten taas hymyilyttänyt yhtään. Mutta posket oli kaposet ja näemmä jotain pisamantynkääkin oli! Tai sitten tuo filtteri tekee sen. Kaiken muun lisäksi -tai ehkä kaikesta johtuen- olin aika väsynyt. Tai ainakin postauksen otsikko on ”olen väsynyt.”, mikä vähän viittaisi siihen suuntaan.

2018 oli ainakin fledalla pituutta. Ja muutenkin kaikki tuntui olevan ihan melkein järjestyksessä, ainakin hetkeksi. Tuolloin harkitsin polkkatukan leikkaamista, viisi vuotta myöhemmin mietin hiusten kasvattamista ja raidoittamista. Tästä voinee päätellä, että kierrän elämässä jonkinlaista kehää ja ikinä ei ole hyvä.

2019 oli hiukset tummunut ja ilme vakavoitunut. Enkä ilmeisesti ollut ihan tyytyväinen itseeni, otsikon perusteella ainakaan. Vaikka näin jälkeenpäin kun miettii, niin minä en ollut se idiootti vaan joku ihan muu. Paita on muuten edelleen aktiivikäytössä.

2020. Ei varmaan sen tarkempaan tarvi mennä tuon ajan maailman tapahtumiin, mutta minun ja Mooseksen maailmassa oli leveitä hymyjä ja Batman-paitoja. No, toisella oli tyhjä katse ja karvapuku.

2021 oli luudalla lentämisen kulta-aikaa! Jos aiemmin mietin minne olen kadottanut asenteen, pelleilyn taitoa en onneksi ole kadottanut, tietynlaista asennetta sekin. Tässä elettiin toista k-kevättä ja oli baarit auki vain liian aikaiseen. Istuttin iltaa kaverin luona ja kotiin ilmeisesti lensin. Fun fact: reilu kuukausi tästä kuvasta, niin olin muuttanut kyseisen kaverin luokse.

2022 taasen valmistauduin muuttamaan pois sen saman kaverin luota, minne olin muuttanut alle vuosi aiemmin. Poismuuton syy ei kyllä ollut kämppis, ei ihmis eikä koira, vaan yhteenmuutto poikaystävän kanssa. Kevät oli muistaakseni aika väsynyt ja nuo silmäpussit puhuvat sen puolesta. Muutoin näytin ihan melkein freshiltä ja ennenkaikkea muikean onnelliselta.

2023, onnellisena Tallinnassa. Tässä kun selaa kymmenen edeltävää maaliskuuta läpi, niin on totisesti vuodet tehnyt tehtävänsä. Mutta se kuulunee asiaan.

10 X JUST NYT TAI VIIME AIKOINA

Siinä vaiheessa huomaa elämän olevan rauhallista ja seesteistä, kun puhelimesta löytyy random kahvikuppikuvia.

Olin viikonloppuna hoitamassa ex-koirakämppistä ja voi miten mukavaa meillä olikaan! Koiruli kylläkin vietti ison osan ajasta yksin makkarissa ja minulla oli fiilis kun olisin tullut jonkun teinin seuraksi. Mutta käytiin me myös pitkillä kävelyillä ja lisäksi rapsuteltiin ja leikittiin.

Maanantaina käytiin kaveriporukalla äänestämässä ja onneksi mentiin nimenomaan porukalla, koska jono oli melkoinen. Jonotus palkittiin ja päästiin äänestämään, jonka jälkeen yksi meistä hankki itselleen kirjastokortin. Ikäänkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lopuksi mentiin lähibaariin kokikselle, mikä oli erikoista, mutta mukavaa. Loppuillan kärsin – vähän ironisesti – päänsärystä. Luultavasti politiikan aiheuttamaa.

Mooses joku aamu, tuijottamassa. Ei mitään uutta.

Ei yhtään julkaisukelpoinen kuva, koska epämääräistä putelia ja vaatekasaa siellä täällä, ja lisäksi meikämantun kaula on tehnyt katoamistempun. Mutta julkaisen kuitenkin, koska internet tarvitsee epätäydellisyyttä. Ja kaulattomuutta. Ja lisäksi tässä on kivat värit.

Naaman sensurointi iloisella kissakupilla. Kellonsiirrosta selvisin ihan hyvin, mutta maanantaista keskiviikkoon yöt on ollut kammottavia. Nukun mukamas, mutta en nuku. En tiedä miksi, mutta saisi loppua.

Mooses mamman sylkyssä ❤ Ja varmasti nauttii tästä.

Mooses kylppärin lattialla, kuten niin usein. Koska lattialämmitys. Normaalisti tassut on näkymättömissä allaan, kuten kissoilla on tapana, mutta nyt ilmeisesti hän lämmitteli tassujaan. Tai sitten jotain sekoili muuten vaan. Olenko muuten maininnut, miten hän ei tuosta väistä? Ei edes jos joku tulee suihkuun.

Kuukauden paras ostos oli Jyskistä rulla ikkunakalvoa. Aika monta metriä ja hintaa 9,90 rahaa. Keittiössä ei ole verhotankoa, eli ei myöskään verhoja. Ja näkyvyys sisään on ollut vähän liian hyvä. Nyt ei ihan koko naapurusto näe ihan kaikkea mitä täällä tapahtuu. Tai onko kahvia keittävällä asukkaalla housut vai ei.

Eilen kävin kaverin kanssa vesijuoksemassa ja kotimatkalla oli jotenkin tosi nätti hetki. Takatalvi sinne tai tänne, aina se kesä lopulta tulee. Lumisella juhannuksella tai ilman.

VIIKON ARKIKUVA 12/52

Pakko nyt alkuun vähän kehaista itseäni, että olen yhtä poikkeusta lukuunottamatta tunnollisesti arkikuvapostannut jo kahdentoista viikon ajan. En tiedä mikä on tehnyt minusta niin saamattoman bloggaajan viime vuosina, onhan kirjoittaminen kuitenkin aina ollut minulle mieluista puuhaa. Tekisi mieli syyttää kiirettä tai rajallisia vuorokauden tunteja, mutta ei ne ole kuin tekosyitä. Kaikkeen turhanpäiväiseen kun kyllä riittää aikaa.

Tämän kuvan otin bussin ikkunasta torstaina, noin kello 18.50. Päivän olin viettänyt tiiviisti sisätiloissa virtuaalikonferenssin parissa ja kotiin lähtiessäni, matkalla bussipysäkille, muistan hengittäneeni syvään raitista ilmaa, valoa ja kevättä. Maaliskuu on siitä ihmeellinen kuukausi, että sen aikana tuntuu tapahtuvan suuri muutos. Muutos kylmästä ja pimeästä varovaiseen lämpöön ja valoon. Miten joka vuosi tulee se aamu, kun töihin lähtiessä huomaa ettei katuvalot enää palakaan. Ja se ilta, kun huomaa että kello lähenee seitsemää ja edelleen on valoisaa. Tulee ne yhtäkkiä sulat kadut, kevään tuoksu tuulessa ja fiilis, että mitä tahansa ihanaa saattaa olla edessä.

Usein valitettavasti on tullut myös kevätmasennus, mutta viimeisenä parina keväänä se on ollut lievempi. Ehkä sattumalta, tai ehkä siksi että itse olen voinut kaikin puolin paremmin, kuin aiempina keväinä. Koska jollain ihmeen kaupalla minun elämäni käänsi suuntaansa toissa syksynä ja sen myötä moni asia muuttui. Esimerkiksi se, että kevään voi nähdä mahdollisuutena ja ottaa avoimin mielin vastaan tulevan, jossa mitä tahansa ihanaa saattaa olla edessä. Sen tunteen kanssa on hyvä elää, koska tässä hetkessä on kaikki hyvin.

Paitsi ehkä tämä takatalvi.

TÄMÄN VIIKON ASUT

Oh boy. And girl. Nyt on tulossa sellaista settiä, että vapaasti saatte miettiä mistä tulee. Nimittäin otsikon mukaisesti vaatejuttuja. Vaikka otsikko kyllä valehtelee, oikeasti tässä on vain kahden päivän asut, mutta niillä mennään mitä on jaksanut kuvata, sanoi Mantu kun muotibloggaajaksi alkoi.

Mulla on meneillään todella hidas (mutta toivottavasti palkitseva) proggis nimeltä vaatekaapin päivitys. Tajusin kapselivaatekaapin myötä, että vaikka miten olen halunnut ”käyttää vaatteet loppuun”, on mulla oikeasti myös tosi vanhoja vaatteita ja ne ei vain tunnu enää omilta. Olen myös luonut itselleni aika kovan paineen olla ostamatta mitään, ja vaikka se perusajatukseltaan on hyvä juttu, niin itsensä kanssa elämistä helpottaa myös se, että voi pukeutua itselleen mieluisasti. Silloin kun myös useimmiten tuntee olonsa hyväksi.

Tästä johtuen olen hiljalleen alkanut ostaa uusia vaatteita. En kuitenkaan ole lähtenyt shoppailukierroksille ja törsännyt menemään, vaan enemmän selannut Zadaata. Taktiikkana on ollut tykkäillä kivan näköisistä vaatteista ja aika ajoin palata katsomaan, miltä ne näyttää silmään hetken kuluttua. En siis kertaistumalta ole ostanut mitään, vaan nimenomaan harkiten. Tässä on riski, että vaate ehtii mennä toisaalle ja näin kävikin kerran. Se kirveli niin paljon, että siitä tajusin oikeasti haluavani kyseisen vaatteen. Onneksi toinen moinen löytyi ja ostin sen. Tähän mennessä olen ostanut kolme uutta vaatetta ja kaikki ne on tuonut valtavasti iloa. Ne päällä on tuntunut, että näytän siltä miltä haluan näyttää.

Mutta nyt siis asiaan. Kaksi asua tältä viikolta, joista toinen edustaa ainakin ajatuksen tasolla sitä, miltä haluan näyttää ja toinen taas just sitä, miltä haluan näyttää.

Tältä näytin alkuviikosta, ehkä tiistaina. Kuvasta ei sitä huomaa, mutta paita on sellaista paksulankaista neulostyyppistä kangasta. Ostin paidan Meksikosta vuonna 2017 ja se pääsi loppuvuodesta takaisin käyttöön, yli puolenvuoden reservissäolon jälkeen. Farkut ostin viime kesänä ja farkun väriset farkut ovat jotain radikaalia minun päälläni. Suhteeni näihin on vähän ristiriitainen. Tykkään niistä omalla tavallaan, mutta olen vähän miettinyt pientä kaventamista. Farkut myös löystyy käytössä todella paljon ja esim polvet alkavat ikävästi pussittaa kun hetkenkin istuu. Lisäksi nuo päällä mulla on usein olo, että näytän tosi isolta. Tokihan se voi olla ihan totuuskin, mutta ehkä tuo malli ei ole omalle varatalolleni kaikkein edustavin. Silti, ainakin 50 % ajasta, voin sysätä nuo ajatukset syrjään tuntea oloni hyväksi. Ja hei tärkein: jalassa on Tuulispää-sukat, jotka ostin tammikuussa vegemessuilta!

Tummanharmaa oversize-vakosamettipaita on yksi kolmesta new vaatekaappi, new me -vaatteistani. Ja se 100 % ajasta, kun se on päällä, tunnen näyttäväni juuri siltä miltä haluan näyttää. Farkut on perus mustat pillit, jotka nekin tuntuvat päällä useimmiten tosi minulta. Raitapaita tuntuu myös minulta, taas vuosien jälkeen. Samettipaidasta taisin maksaa 10 rahaa + postit, ja se oli erittäin hyvin käytetty raha se.

Nyt näkyy olevan pinnalla jokin viiden vaatteen vuosi -haaste, jossa saa siis vuoden aikana ostaa vain viisi vaatetta uutena. Käytettynä sen sijaan saa ostaa niin paljon kuin haluaa, mikä tavallaan ihan ymmärrettävää, mutta kuitenkaan ei. Kun katsoo miten pullollaan kirppikset (netti ja fyysiset) on täynnä tavaraa, kertoo se aika paljon ettei sitä tarvita enää yhtään lisää. En tiedä mitä teen niille omille vaatteilleni, joita en enää tahtoisi käyttää. Olen nimittäin aika varma, että ei niitä kukaan muukaan haluaisi käyttää. Mutta viimeistään tuo kirppisten tarjonnan määrä on vahvistanut, että myös kirppisostokset pitää tehdä huolella ja harkiten. Ajatus, että kaiken voi myöhemmin myydä kirpparilla eteenpäin, on tänä päivänä aika naiivi. Ellet sitten osta lähinnä jotain Marimekkoa tai muuta, joka ainakin toistaiseksi menee kaupaksi.

Olipas jotenkin virkistävää kirjoittaa vaatejuttuja pitkästä aikaa. Tästä voisi melkein tehdä tavan.