Eletään toukokuun kolmattatoista päivää, joten on varmasti aivan hyvä hetki palata helmi-maaliskuun vaihteen Lontooseen (vai Lontoohon?). Joka oli muuten hyvä reissu. Aikaa oli ruhtinaalliset lähes kuusi päivää – lauantaiaamusta torstai-iltapäivään – ja siinä ajassa ehti vaikka mitä. Ainakin enemmän kuin aiemmilla Lontoo-vierailuilla, joista ensimmäinen oli varsinainen shoppailureissu ja toinen taasen melko ratanen reissu. Nyt oli jotain siltä väliltä: shoppailu tapahtui lähinnä Platform 9¾ shopissa ja radalla olemista häiritsi klo 23 sulkevat pubit. Ihme ja kumma tämä ei liioin häirinnyt; järkevänä pysynyt unirytmi oli mukava hopeareunus.
PARHAAT
Warner Bros Harry Potter Studio Tour. Tää oli älytön. Kun varattiin matkat Lontooseen, heitin vähän kokeillen poikkikselle, että olisko studiokierros mittään. Sain vihreää valoa ja hetken vielä jaagailtuani ostin meille liput kuljetuksineen. En ole mikään leffojen suurin fani, mutta se johtuu lähinnä (leffojen 3-8) kehnoista käsikirjoituksista ja paikoin saman tasoisesta castauksesta, mutta visuaalisesti leffat on hienoja. Ja studio ei tuottanut pettymystä. Paljon oli katseltavaa ja sen vastapainoksi pääsi myös itse hypistelemään asioita, mm. vetämään Alruunan mullasta ja taikomaan luudanvarren nousemaan maasta käteen sanomalla ”up”. Pääsi kokemaan kielletyn metsän puiden latvoista laskeutuvat Akromantellat (ei ollut suosikkiosuuteni), Viistokujan ja Irvetan lohikäärmeen. Aikaa meillä oli neljä tuntia ja itse kiertämiseen meni noin kolme. Jos olisi jäänyt lueskelemaan kaikesta kaikki, niin olisi varmasti mennyt aamusta iltaan.
Ruokajutut. Paras ruoka löytyi yllättäen Victorian bussiaseman vieressä sijainneesta pienestä hotellista. Semi-enkkutyylinen aamiaislautanen, jossa oli vähän kaikkea, oli erinomainen. Oikein hyvä dinneri vedettiin myös Knightsbridgessä, ravintolassa nimeltä Pyhä Porkkana, tai Holy Carrot alkuperäiskielellä. Meillä oli sympaattinen tarjoilijatyttö, joka kertoi olevansa ensimmäistä päivää töissä ja muutaman sekoilun jälkeen kertoi olevansa myös ranskalainen. Ilmeisesti jonkinmoisena vastuuvapautuslausekkeena. Juomien tarjoilun jälkeen hän tuli kertomaan, että lähtee nyt ja hauskaa iltaa. Edelleen mietitään loppuiko työvuoro kaksi tuntia ravintolan aukeamisen jälkeen vai saikohan hän potkut. Toivottavasti ensimmäinen.
Platform 9¾. King’s Crossilla käytiin kahdesti: toisena ja viimeisenä päivänä. Ekalla kerralla jono Potter-kauppaan ja laiturin 9 ja 3/4 kuvauspisteelle oli melkoinen, toisella kerralla joko oli vain jälkimmäiseen. Ensin en murehtinut, koska olin saanut studiolla itsestäni kuvan juoksemassa kärryjen kanssa seinää päin. Sitten kaikki muuttui. ”Ai tuolta saa näköjään kuvaan lainaan taikasauvan!” sanoi poikaystäväni. Minä vingahdin. ”Ai näköjään sieltä saa kans lainata oman tupansa väristä huiviakin!”, hän jatkoi. Minä vingahdin sarjavinkaisun. ”EI!!!”, loihe lausuman poikaystäväni, erittäin painokkaasti ja talutti minut asemalta ulos. Ja nyt pitäisi muka iloisena katsella typerää kuvaa studiolta, ilman sauvaa tai huivia. Hmph.
Notting Hill oli söpö ja värikäs. Piipahdettiin siellä samana päivänä, kun lähdettiin kotimatkalle. Hieman joutui jonottamaan tiettyjen talojen edessä, mutta onneksi siellä(kään) ei ollut varsinainen turistisesonki. Elokuvan ilmeisesti kuuluisa sininen ovi nähtiin myös, sekä kirjakauppa. Kaupan vieressä oli luukku, josta myytiin donitseja ja iloksemme huomattiin melkein kaikkien niiden olevan vegaanisia. Ja oli muuten hyviä.
Camden Town oli myös viehättävä, rosoisella tavalla. Ja sunnuntai-iltapäivänä aivan tupaten täynnä, mitä ei -ihme kyllä- osattu odottaa. Kierreltiin marketilla, ostettiin sarjiskaupasta kissajuliste ja pari Potter-pinssiä, sekä päätettiin reissu paikalliseen ruokakauppaan. Kun sen jälkeen katsottiin suunta takaisin hotellille, tajuttiin että joudutaan kulkemaan taas sen karmean ihmismeren läpi.
Viimeisenä täytenä iltana treffattiin Lontoossa asuvaa kaveria ja vietettiin iltaa Elephant & Castlessa sijaitsevalla food marketilla. Ruoka- ja juomatarjonta oli älytön ja tunnelma muutenkin kiva, pihalla soitti jazz-kvartetti. Olisipa moisia Suomessakin. Tai ehkä niitä on, mutta ei tule ikinä käytyä.
Parasta reissatessa on kuitenkin yleinen poopoilu. Kävellä ja katsella, välillä istahtaa kahville ja ottaa mahdollisuuksien mukaan kuvia tuntemattomista koirista. Poopoillessa löydettiin mm. erinomainen lounasolutpaikka Lamb & Flag, joka paljastui olevan joku legendaarinen mesta. Kuten niin monet vanhat kaupungit, Lontookin oli täynnä kaikkea söpöä ja kuvauksellista.
Reissuun kuului myös:
- Homeinen hotelli täynnä Newcastle-faneja
- Futismatsi Queen’s Park Ranger vastaan jokutoinenjalkapallojoukkue
- Kaverin keikka
- Keikan jälkeinen tunti, kun yritettiin löytää baaria mihin a) mahtuisi b) olisi auki pidempään kuin yhteentoista
- Edellisen kohdan baaria etsiessämme löydettiin ilmeisesti Lontoon ainoa ylämäki
- Kaverin Lontoossa asuvan kaverin maailman söpöin koira. Lupasin tulla heille au pairiksi ja maksaa mukavan summan kuukaudessa siitä hyvästä
- Paljon aivastelua, kiitos homeisen hotellihuoneen
Lontoo teki minulle vähän samat kuin Pariisi viime elokuussa – pisteet nousi. Ja sen myötä tuli ajatus, jotta olenkohan sittenkin oikeasti ennakkoluuloinen ja tympeisiin ajatuksiin kangistunut jäärä, jonka on vaikea muuttaa mieltä asioista. En pidä mahdottomana ajatuksena.
Mantu 