Vietettiin kaverin kanssa Salkkari-iltamia eräs arkipäivä, kuten yleensä tehdään vähintään kerran kuukaudessa. Tehtiin nachopeltiä salkkareiden kaveriksi ja kaikki vaikutti täydelliseltä.
Kunnes tajuttiin, ettei jaksoja löydy enää youtubesta. Ja ettei ole mitään millä katsoa dvd:tä.
Hetkeksi jo masennuttiin, kunnes muistin, että minulla saattaa olla laukussa muistitikulla jaksoja. Ja niinhän minulla oli.
Koska miksi ei ja näköjään kannatti.
Toisin kuin kolme edeltäjäänsä, huhtikuu tuntui menneen hujauksessa. Niin hujauksessa, ettei edes tänne ole ehtinyt liioin päivitellä. Huhtikuu on kuulemma kuukausista julmin ja ymmärrän kyllä miksi. Kevät kun puskee silloin kunnolla päälle ja ainakin minä olen tuntenut itseni tosi väsyneeksi. Sen jälkeen, kun viikko sitten ostimme uuden patjan futonin tilalle, olen haaveillut nukkumaan pääsemisestä suunnilleen siitä hetkestä, kun aamulla olen herännyt.
Huhtikuussa on ollut ihanan monta lyhyttä viikkoa. Tai no kaksi, mutta on se enemmän kuin normaalisti on. Vapaa-aikaa olen käyttänyt escape roomissa, retkillä lähiseuduille, nauttimalla auringosta, haaveilemalla kesälomasta Kumpulan maauimalassa ja liikkumalla. En turhan paljon, mutta kuitenkin. Olen käynyt kävelyillä, salilla, vesijuoksemassa ja juoksemassa (maata pitkin) ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen. Se oli kamalaa, mutta jälkeenpäin oli hyvä fiilis.
Huhtikuun aikana vaihtui talvitakit bomberiin (vaikkakin se on välillä liian vähän) ja nilkkurit uusiin pantteri-vanseihin, jotka on parhain ja pähein second hand -löytö aikoihin. Kuun aikana päästiin myös viimeisistä lumista eroon, ainakin oletettavasti. Toisaalta onhan tässä vielä vappu ja juhannuskin edessä, eli tiedä häntä. Luonto heräsi ja minun enkelinsiipeni alkoi yhtäkkiä puskea uutta vartta. Olen tästä hyvin iloinen. Työpaikallani pöytäni vieressä ilahduttanut viherkasvi sen sijaan ei ilahduttanut enää ketään, eikä myöskään ollut enää missään määrin tunnistettavissa viherkasviksi. Ruskeaksi oksaksi, pikemminkin. Ilmoille on heitetty ajatus, josko se olisi minun seura joka poloiselta kasvilta on vienyt elämänilon, mutta sitä vastaan sotii kotonani kukoistavat viherkasvit.
Huhtikuussa pääsin Pokemon Go:ssa levelille 41 ja päätin taas aktivoitua pelaamisen kanssa. Fantasy football leaguessa sen sijaan sijoituin vaihtelevasti joko neljänneksi tai kolmanneksi vikalle sijalle. Ei huono sekään.
Uskaltaiskohan nyt luottaa, että on kevät? Paras ehkä uskaltaa, koska talvitakit on nyt (yhtä kuvassakin näkyvää villakangastakkia lukuunottamatta) viety kellariin talvisäilöön ja mieli vähän kuplii. Yöunet on levottomia, kuten niin usein keväällä ja ensimmäiset pisamat sain myös tällä viikolla.
Kuvassa olen keskiviikkona lähdössä töistä ja hyvin pian tulen huomaamaan, että villakangastakki ja kaulaliina on yksinkertaisesti liikaa. Liian kuuma takki on ihanaa siihen asti, kunnes päättää vaihtaa ohuempaan, mutta ilma näytti lämpimältä vain ikkunasta katsottuna. Ja siinä sitä sitten palellaan ja kirotaan ”kevät”.
Kevät ei ole suosikki vuodenaikani, mutta piru vieköön nautin hetkistä, kun se tuntuu hyvältä.
Aloin juuri miettiä, että kun kerta postaussarjan nimi on viikon arkikuva, niin pitäisikö nämä kuvat sitten olla arkipäivältä? Koska itse olen huoletta kyllä valinnut arkikuvaksi kuvia viikonlopulta, vaikka viikonloppu on viikonloppu. Toisaalta tämä on minun blogini ja minun tekemäni postaussarja, joten pidätän oikeuden määritellä sisällön ja arjen käsitteen itse.
Viidestoista arkikuva sattuu olemaan viikonlopulta. Lauantailta, jos tarkkoja ollaan. Mutta liittyy arkeen vähän löyhästi, mutta kuitenkin. Taannoin julkaistessani päivä kuvina -postauksen, siskokarhu laittoi kauhuissaan viestiä, että tosiaanko syön ensimmäisen kerran vasta lounaalla. Kyllä vain, teen näin. Mutta vain arkisin. Viikonloppuisin sen sijaan, kuten kuvastakin huomaa, minä syön aamupalaa. Toki usein vasta lounasaikaan, mutta jos aterian syö aamutakissa niin se laskettakoon aamupalaksi.
Meidän vakkariaamupalat viikonloppuisin on scrambled tofu ja kolmioleivät, kikherneomeletti tai kaurapuuro lisukkeilla. Ensimmäinen ehkä eniten käytetty viime aikoina ja sitä tein myös eilen. Kurkuma oli loppu, joten tofu jäi melko vaaleaksi. Lisäksi paistoin herkkusieniä ja kirsikkatomaatteja. Kolmioleivät muuten on ihmeellinen juttu: miten leivän muoto voikaan vaikuttaa sen makuun niin paljon!?
Aamiainen nautittiin Pokemonin parissa. Ei voi kuin ihmetellä miten hyvin aikaa on kestänyt yli 20 vuotta sitten tehty sarja. Ja onhan minulla ja päähenkilöllä myös yhteinen tavoite; Pokemon-mestaruus.
Tiistaina duunin jälkeen vietettiin kaverin läksiäisiä ja mentiin syömään teurastamon Lopez y Lopeziin. Tai oikeastaan kaikki muut tilasi ruokaa ja minä söin rippeet. En ollut tarpeeksi nälkäinen omaan annokseen, mutta vanhana jätemyllynä jämät toki kelpasi.
On ihanaa kun on duunipäivän jälkeen energiaa tehdä ja olla. Nähdä kavereita, harrastaa, liikkua, viettää läksiäisiä. Ehkä se on hetken rauhallisuus tai tuo yhtäkkinen valo, mikä pistää saamaan aikaan asioita. En tiedä. En valita. Mutta voi mooses, kun tämä hetki tuntuukin hyvältä. Tuntuu hyvältä, että on aikaa.
Aikaa esimerkiksi juhlia kaverin läksiäisiä, sen kummemmin huomioimatta sitä, että hän läksee ensin pääsisäisen ajaksi matkalle ja sitten pariksia viikkoa työmatkalle. Eli ei nähdä n. kolmeen viikkoon, mikä noin muutenkaan ei ole erityisen ihmeellinen väli olla näkemättä. Mutta jos läksiäisten varjolla saa kerättyä ihmisiä yhteen, kannattaa moisia viettää. Oli tuleva matka sitten pitkä tai lyhyt.
Mantu 