Kävin ottamassa elämäni ensimmäisen geelilakkauksen kynsiin. Ja takuulla menen uudestaankin. Tykkään lakata kynnet, mutta oon maailman laiskin pesemään lakkoja pois. Näinollen mulla on siis aina yhden päivän ajan siistit ja lakatut kynnet ja seuraavat kaksi viikkoa ne kuluu itsestään vähä vähältä pois. Nyt innostuttiin kaverin häiden alla käydä yhdessä ottamassa geelilakkaukset ja molemmat ihastuttiin ikihyviksi.
Vihdoin tuntuu keväältä, vaikka vähän synkkää ja sumuista paikoitellen onkin. Ja nopeasti tämä tuli – vielä viikko sitten vietin kaverin kanssa iltaa lumimyrskyssä. Kevään kalenteri on täynnä kivoja asioita ja muutenkin vatsanpohjassa vähän kutkuttaa.
Kaivoin eräs aamu kellarista pantterikengät esiin, vetäisin jalkaan ja kävelin päivän työpisteelle parin kilsan päähän. Päällä oli talvitakki, päässä pipo ja käsissä sormikkaat, mutta pantterikenkien askel hiekattomilla kaduilla sai sen huhtikuisen aamun tuntumaan siltä, että kesä on ihan nurkan takana. Ja niinhän se onkin, onhan ensi kuun jälkeen jo kesäkuu.
Viikko meni pitkälti myös häävalmisteluiden parissa, lauantaina nimittäin rakkaat ystävät menivät naimisiin. Häät oli pienimuotoiset ja ehkä valmisteluista suurin oli yleinen fiilistely. Järkkäsin yllätyksenä juhlaan hääbingon ja käytin pari iltaa bingolappujen vääntämiseen ja palkintopussukoiden askarteluun.
Viikon viimeisenä päivänä vaihdoin multia, istutin enkilinsiiven ja nukkumatin isompiin ruukkuihin ja jaoin anopinkielen kahteen erilliseen ruukkuun. Siskokarhu soitti aamupäivästä ja kysyi olemmeko kotona. Sanoin, että riippuu vähän. Hän ehdotti tulevansa hakemaan meillä hoidossa olleet kasvinsa kotiin. Totesin, että valitettavasti emme ole kotona. Se piru karhupuvussa tuli silti ja nyt on koti on karu ja tyhjä.