Pitkällisen yrityksen tuloksena päästiin eilen kaverin kanssa Peuramaan rinteisiin. Ja yritys jatkui ihan viime hetkiin asti, koska jostain syystä ajettiin Kirkkonummelle Lohjan ja Siuntion kautta. Ei olisi tarvinnut kuin Turun motarilta kääntyä mille tahansa kehälle. Mutta miksi mennä kehälle kun voi mennä Lohjalle, sanoo vanha kansa.
Muita suosittuja sananlaskuja oli mm. ”housut ylös ja rinnettä alas”. Toisinpäin oltaisiin sanottu after skissä, jos sellaiset olisi ollut.
Koska olen laskenut laudalla vasta vuodesta 2016, jolloin olin jo tarpeeksi aikuinen pelätäkseni murtumia ja kuolemaa, olisi aika tärkeää pitää laskutaitoa yllä säännöllisesti. Joten viimeksi olen lasketellut toissatalvena. Mentiin Peuramaalle, koska siellä on mattohissi myös isoon mäkeen. Vaikka laskeminen tauon jälkeen yleensä pelottaa, hissit ne kaikkein pelottavimpia ovat. Joten mattohissit on ihania.
Alkuun harjoittelin kääntymistä lastenrinteessä, sieltä jatkoin isompaan mattohissimäkeen ja lopulta voitin pelkoni, ja menin ankkurilla ylös asti. Menin monta kertaa. Ja oli niiiiin hauskaa! Aloin taas haaveille pidemmästä laskettelureissusta jonnekin, missä rinteet olisi pitkiä ja loivia ja pääsisi oikeasti laskemaan paljon. Niin, että ehtisi ottaa lepoa välissä. Kuten eräänkin kerran Himoksella 2021, kun matka etelärinteiltä pohjoisrinteille kesti viisi tuntia, koska jäätiin jokaiseen baariin ”lepäämään”.
Nyt laskettiin tehokkaasti reilut neljä tuntia, jonka tuloksena vasemmassa jalassani on ihan hillitön hiertymä. Etureidet on myös mustelmilla, mutta en millään järjellä saa selitettyä miksi. En kaatunut kertaakaan rinteessä (enkä tasaisella), mistä olin salaa (tai oikeasti en yhtään salaa) ylpeä. Vaikkei kaatumisessa mitään noloa olekaan, mutta oli vaan niin siistiä huomata itse, että nyt menee hyvin ja myös huomata tekemänsä virheet. Ilmeisesti musta kolmekymppisenä on tullut varsin analyyttinen omien taitojeni suhteen.
Tosin kerran putosin hissistä, mutta vähän vain. Sen verran, että pysyin pystyssä, mutta piti ottaa uusi ankkuri. Takana tuleva mies katseli touhuani ja totesi, että toi näyttää vaikeelta. Vastasin, että niin tää onkin ja liu’uin ankkurin raahaamana rinteeseen.
Mantu 